sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Maanantaina kuvia ja kuulumisia





Huomenta!
Sekalainen kuvapläjäys yllä on tältä aamulta, Jossulla ja Jonella Me&I päärynäpaidat eri mallistoista tosin. Meillähän on nyt isoveli on IN kausi, Jossu ja Jone on tosi isoveikan faneja, ennen oli että Jere ei saanut auttaa missään ja huudettiin pois jos se yritti, nyt se saa =) ja Jere selvästi nauttii roolistaan paljon.

Mullahan oli ensinmäinen vapaa viikonloppu siltä osin nyt kun ne on jaettu vuoroviikonloppuihin. Kaikki lapset oli Iskän ja iskän kaverin kanssa ja hyvin oli mennyt, lapset vastaanottaa uuden ihmisen todella hyvin ja ikäväkin jo tuli, Joonatan on ainoa joka hieman vielä vieroksuu, mutta tosin on tarhassakin hyvin valikoima aikuisesta joka kelpaa :) Mulla oli ikävä lapsia viikonloppuna mutta eilen illalla se iski, kun oli pakko ottaa Jade viereen, mä en ikinä sitä ota että se ei tottuisi, eilen oli pakko, ja köllöteltiin sitten pitkän aikaa siinä vierekkäin yöllä ja Jade oli sitten hereillä (se siis heräsi ja otin sen sitten viereen). Tuntuu että mun pieni olisi kahdessa vuorokaudessa kasvanut ja kehittynyt hirmuisesti!
Musta on muutenkin todella ihanaa miten lapset ovat sopeutuneet, ja kyllä, apua me ollaan hankittu ja otetaan sitä mielellään vastaan (tällä tarkoitan siis perheneuvolaa yms) ja se tulee tarpeeseen vaikka tilanne onkin hyvä. Lapset on ottaneet uudet ihmiset kummankin vanhemman elämässä todella hyvin, odotettua paremmin vastaan, tottakai pientä kiukkua yms on ilmassa välillä jonka voin laskea reagoinniksi tilanteeseen mutta muuten esim. Jeremias on keskustellut viisaita asiasta ja olen todella ylpeä mun pojastani, en tiennytkään minkälaiseen ajatteluun on 8vuotias kykenevä.

Ruusuilla tanssimista tämä ei ole mutta kyllä asiat sujuu hyvin. Ja kyllä, kaikille skeptikoille, olen 101% varma että tämä ratkaisu on lapsille myös parempi. Kulississa on huono elää, niin lasten kuin vanhempienkin, ja kun asiat on sovittu on omat elämät, erillisenä voineet muotoutua ja olemme kummatkin Jannen kanssa varmasti sitä mieltä että näin on hyvä, ei vain hyvä, vaan paljon paljon parempi. En ole ollenkaan viisas ihminen, mutta tämän tiedän :)

Torstai olimme "vapaalla" Jeren ja Julin kanssa koulusta, kävimme juttelemassa yhdessä ja lapset yksin ero asiasta, vietettiin myös normaalisti aikaa yhdessä, ja käytiin Jeren Miia-kummillakin, perjantaina Julianna oli vielä vapaalla koulusta ja oltiin ihan Jaden kanssa kolmistaan ja Julianna sai aikaa äidiltä. Pienet ei vielä kovin ymmärrä, Jossulle selitettiin tilanne hyvin ikätasoisesti mutta ei ole sinänsä mitään reagoinut, Jossun mielestä Iskän uusi ystävä on tooosi kiva ja Jossulle tuli ikävä eilen (niin tuli Jerelle ja Julillekkin!) .



Nyt vielä kuviin, koska muuta järkevää asiaa mulla ei juuri ole. Noh okei, olen päättänyt ostaa Name It tummaharmaat mekot tytöille jouluksi ja Jerelle & Jonelle H&M:n tähtikuviolliset kauluspaidat missä punaiset krakat, tyttöjen mekkojen alle haluaisin punaista mutten tiedä löydänkö... sukkikset ja paidat, hillityn tummanpunaista... katsotaan, ja nämäkin suunnitteluasteella, en ole ehtinyt kauppoihin mukamas kahteen viikkoon! =)


Jadeline perjantaina tyttöjen päivänä ;) Mekko on meidän teinien Kristan&Janeten tuoma ristiäislahja 74cm ja mahtuu hyvin 1v ja risat neidille :)

Juli piirtelemässä keskustelun ohessa... :)

Jone ja Jossu, Joonatan rakastaa tuota Mikki autoaan, kantaa sitä koko ajan mukana! päällä Po.P:n paita sieltä ysmystä mikä olikaan ja Niiloilosta moonkids (eiku oliko ne toiset?) froteehousut. Jossulla Hello Kitty tunika ja velourleggarit... valitsee nykyään usein itse vaatteensa neiti vajaa 4v...

joskus jopa halitaankin!


Juli ja Jere
taas neiti marianne-karkki ;)


Näihin kuviin ja kuulumisiin haluan toivottaa kaikille hyvää alkanutta viikkoa! Meillä ei possunuhasta ole vielä hajuakaan joten peukutetaan... tosin rokotteita me emme ota myöskään.

TUUSIS

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta sikainfluenssasta; miksi et ota rokotetta lapsille? Oletko yleensäkin "rokotusvastaien" vai koskeeko päätös vaan tätä rokotetta?

Itse olin suunnilleen ekana rokotusjonossa koska halusin ihan ehdottomasti rokottaa lapset tätä vastaan. Mulla on kyllä taipumusta pieneen hysteriaan kaikkien sairauksien osalta.

Petra

lastenvaatefriikki Tuusis kirjoitti...

En ole yleensä rokotusvastainen ollenkaan mutta tämän osalta: me asumme 5min matkan päässä Jorvista ja luotan että saamme ja pääsemme hoitoon jos siihen tarvis, ja se rokote on kielletty esim usasta, en halua pelätä rokotuksesta johtuvia lisäjuttuja, otan mielummin taudin, ja saamme siihen paremman suojan vastedes, ja toisaalta tauti on monella ollut jo lievempänä mitä "mainostetaan", PLUS en usko että meitä ehdittäisiin rokottaa + rokotus vaikuttaa 2vkoa rokotteen annon jälkeen ja siihen me se saataisiin, joten se olisikin silloin turhaa... joten ei kiitos tällä kertaa meille, päätös ei ollut mitenkään 100% varma mutta päädyin nyt vaan tähän :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan aurinkoisia lapsia:)

Mia kirjoitti...

Kivoja kuvia, sisar rakkautta <3

Meille soitettiin neuvolasta että rokotteen saakin jo ylihuomenna..
Olen pähkäillyt tuon asian kanssa niin paljon ettei tosikaan ja päädyin että meillä ne otetaan.
Tosin en tiedä onko nyt se possyflunssa jo meille tullut, Emil ja Oliver on kuumessa.

Ida-Antonia kirjoitti...

Kiva kuulla hyvin asiat loksahdelleet, siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Ihania kuvia, noista ihan näkee kuinka tärkeä ja huipputyyppi tuo isoveli pienten mielestä onkaan! Vitsi miten symppiksiä :)

Anrinko kirjoitti...

Kuulostat rauhalliselta, siis kirjoitus kuvastaa sun mielialaa. =) Ihana huomata että asiat alkaa teillä sujumaan ja avun ottaminen vastaan on niin hieno juttu! Lapset kiittävät sitten aikuisina teitä siitä että hoidatte asiat aikuisten tavalla, yhdessä, sovussa, rakkaudella.
Aina jokaisella on oma mielipiteensä tilanteeseen, niin jokainen ihminen tietää itse ja elää elämänsä itse. Ja hyvä niin. =)
Jos SÄ et oo käynyt 2 viikkoon ostoksilla, niin sun elämä on sit vissiin tosi kunnossa. Siis olet selvästi rauhoittunut. =) Mitä olet itse mieltä?
Ihanaa kuulla että kaikki hyvin. Hymyilen ja iloitsen teidän puolesta siitä että kaikki sujuu.
Ja tuohon rokote asiaan. Se on jokaisen oma päätös...ja saman päätöksen mä tein. Liian skeptinen olen tällä kertaa, liikaa oireita tullut ihmisille rokotteesta ja me ei varsinaisesti kukaan kuuluta riskiryhmään, nyt kun pienetkään ei sitä varsinaisesti enää ole.
Kivaa viikkoa sulle!

n i n n u kirjoitti...

Meillä vähän samansuuntaisia perusteluja miksi ei tätä rokotetta.
Ei ole vaan meidän juttu.

poikien äiti kirjoitti...

mukava kuulla, että asiat sujuu hyvin! yritetään ehtiä jutella livenäkin pian :o)

Reettamon kirjoitti...

Ihanaa, että asiat on lähteneet lutviintumaan hyvin teillä ja mukavaa kun olit laittanut paljon kuvia teidän lapsista.

Päärynäpaidat on söpöstykset, meillä on myöskin tuo syksyn malliston paita Poksulla ja Piksulla se haalari viime syksyn mallistosta + äitini tilasi sen tämän syksyn malliston tunikan. Puuttuu enää sellainen iso päärynän muotoinen asu jonne minä sujahtaisin mukavasti, joo no ehkä ei!

Meidän Poksulle otettiin nyt rokote kun uhkailevat, että tuosta tulee joku toinen aalto. Itse en ole viielä päättänyt otanko.. perjantain olisi tarjolla.

lastenvaatefriikki Tuusis kirjoitti...

Anri: joo, olen omastakin mielestäni rauhallisempi, miten sen kunnolla sanoisi, sinut itseni kanssa, onnellinen, tasapainoisempi... lista on aika loputon. Ennen kaikkea rakastunut!
Mun pitäis kyllä hakea tyttöjen joulumekot ja poikien paidat mutten ole mukamas ehtinyt... ystäviä näen silti paljon jne, mutta en ehdi eikä ole mtn erityistä halua shoppaillakkaan toistaiseksi, rakastan mä silti vaatteita, muttei nyt ole tarvetta...

Anonyymi kirjoitti...

Jostain ihmeestä eksyin näille sivuillesi ;-). Tunnut olevan sellainen peruspositiivinen ihminen, vaikkei varmaan helppo tilanne elämässäs nyt. Kivat noi päärynäpaidat.
terkuin Eppu

Anonyymi kirjoitti...

ööö...siis sulla nuorin lapsi 1 v ja nyt jo eronnut ja uusi kaveri? Ja miehelläsi kanssa? Ja lapsille molemmat olette esitelleet uudet kaverinnne? Aika vauhti tuntuu olevan...