keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Hyvää Huomenta! 3kk tauon jälkeen :)





Eilen tulin pitkästä aikaa koko blogeihin, siis en edes lue kenenkään, edes tuttujen blogeja enää, tai ole lukenut pariin kuukauteen, pahoittelen, ei henkilökohtaista! Huomasin eilen että tänään siitä on 3kuukautta kun olen viimeksi blogannut. Onhan se aika pitkä aika, ja ehkä sen verran pitkä että piti tulla sanomaan " MOI! " teille kaikille, on teitä vähän ikävä kyllä !!!

Mä en ole blogannut monista syistä mutta isoin on se että blogi on lastenvaatteista ja tiedättekö kun mä ostan niitä harvemmin nykyään ja kirppistenkin kiertely on jäänyt kerran kuussa tapahtuvaan mistä ei yleensä löydy melkein mitään. Niin, ei ole blogattavaa sillä saralla. Mietin myös että alanko pitämään reilusti muunlaista blogia mutta se on vielä harkinnassa... avoin ihminen oon ja edelleen mua ei haittaa yksityisemmin kirjoittaa mutta mutta, oikeasti, ketä kiinnostaa lukea jonkun viiden lapsen yksinhuoltaja-lesbo-äidin seikkailuista, jotka ei nyt ihan oikeasti kovin seikkailua ole, vaan silti arkea.

Lapsille kuuluu hyvää, Jeremias siirtyy kolmannelle luokalle ja mun vauva saa mennä pyörällä kouluun, mun vauva jo pyöräilee yksin uimahalliin kavereiden kanssa ja ostaa itse kaupasta jäätelöö!!! Kriisi!!! Jeremias täytti 9v 25.5 ja mä mietin et ei mulla ole noin vanhaa lasta! Mähän olen teini ;) Kunnes rakkaat naapuripariskunta ilmoitti mulle hyvin suorasukaisesti että "Hanna darling, sä et ole teini enää". Damned, todellisuus iski.

Julianna menee tokalle luokalle, ja on sellainen tuittupää, tässä huushollissa olisi TYTTÖJÄ välillä "annetaan" adoptoitavaksi kyltillä varustettuna, sen verran kovapäisiä nää on... Josefina aloittaa elokuussa erityisryhmässä tarhan ja Jone ja Jade samassa paikassa normaalin, mä meen sitten sinne kouluun jatkamaan lähihoitaja opintojani, ainakin toivottavasti, näillä hetkillä saadaan tietää.

Tulevaa kesää... mun kesään kuuluu suunnitelmat juosta lasten kanssa ainakin korkeasaari ja lintsi ja haluisin myös särkänniemen käydä, vapaa viikonloppuina aika kuluu ystävien parissa, joko ulkona (okei, ulkona on sama kuin baarissa, baari on sama kuin DTM eli olohuone) tai sitten kotona grillaillen ja viettäen aikaa muuten ystävien seurassa. Helsingin seudun setan illat jäi nyt tauolle joten niissä ei nyt tuu rampattua.

Kappas, mä en tiedä mitä kirjottaisin, se on sitten varmaan aika sanoa Heippa Murut! Toivottavasti ei heippa kolmeksi kuukaudeksi kuitenkaan ;)

Tuusis

ps.Kuvissa ekana meitsi kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä 17.5 (kylläkin laivalla) ja alempana Jossu, Jone ja Jade, eilen ja toissapäivänä.

16 kommenttia:

Saana kirjoitti...

Hauskaa, että olet palannut. :) Sun nuorimmaisella on samanlainen ihana Po.P:n mekko kuin mun nuoremmalla tytöllä. Hänellä tosin on se sinipohjainen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa Tuusis kuulla susta. Olen ihan oikeasti ikävöinyt juttujasi, vaikka olen vaan ihan tällainen anonyymi lukija enkä sua livenä ole koskaan edes vilaukselta nähnyt.

Mahtavaa kuulla että lapset voivat hyvin, ja ilmeisesti sinäkin.

Ja ihan varmasti viiden lapsen yh-lesboäidin seikkailut kiinnostaa moniakin:-) Älä vaan jätä bloggaamista.

Tule pian taas kirjoittamaan!

Tuusis82 kirjoitti...

Meillä on nuo kummatkin Popin mekot, se sinisävyinen on mieleisempi, ystävä toi ne popin ysmystä :)

ja todellakin, VOIN HYVIN. Mikä on muuten ihan oikeasti, aikuisten oikeasti, todella mukavaa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa yllätys, kun täällä olikin uutta tekstiä :) Välillä aina olen käynyt katsomassa, mutta aina ollut vanhat jutut olleet näkyvillä.

Älä jätä bloggaamista, juttujasi on kiva lukea.

Hyvää kesää!
-Rose

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kun palasit! Uskollisesti olen käynyt joka päivä kurkkaamassa ja nyt sitten olikin yllätys nähdä uusi juttu pitkästä aikaa.
Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi!
T: Nitta

sanna kirjoitti...

Ihana "kuulla" susta. Ja mahtavaa, että koko perhe voi hyvin. Mäkin oon aina välillä käynyt katsomassa, josko olisit palannut bloggaamaan.

Ja todellakin kiinnostaa sun elämä, joko vaatteilla tai ilman:) Vaihda blogin nimeksi Tuusikset uudet vaatteet, niin saat "luvan" kirjoittaa muustakin;)

Onnea ja iloa teidän arkeen lasten ja Katjan kanssa, sekä aurinkoista kesää!!

Anonyymi kirjoitti...

Vieläkö Katjan kanssa pidätte yhtä:)?

Kiva kuulla teistäkin!Mukavaa kesää:)

Anonyymi kirjoitti...

Toi Tuusiksen uudet vaatteet olis mahtava nimi.

milla kirjoitti...

Kyllä musta ainakin olisi mukava lukea ihan teidän arjestakin vaikka muuta asiaa ei olisikaan!

emh kirjoitti...

Usein on tullut käytyä kurkkaamassa oisko jotain uutta ja tänään oli!! Jee Älä nyt pidä enää näin pitkää taukoa, on OIKEESTI kiva kuulla sinusta ja lukea juttujasi.

n i n n u kirjoitti...

Nuorimmainen on kasvanut huimasti !

pikkupikkuriikki kirjoitti...

Moi vaan Tuusis ja kiva kuulla sinusta täälläkin... kesäsuunnitelmiin vois sisällyttää myös tänne tulon..vaikka sillee ihan ajan(ja baari illan) kanssa... =)

Minttu kirjoitti...

Terveppä vaan taasen =)

Tottakai kiinnostaa lukea teidän arjesta 5 muksun kanssa. Sehän sitä parasta elämää on. Ja ei kai nämä blogit nyt niin sidoksissa ole siihen millä täällä olet aloittanut, vai onko?

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mukava kuulla sinusta! Ja kyllä,ehdottomasti kiinnostaa teidän arki!
Toivottavasti päivität kuulumisia jatkossakin :)
Mukavaa kesää,
aurora

Tia kirjoitti...

Kiva kuulla susta pitkästä aikaa=) Ei kun juttuja kirjoittelemaan=)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mie myös tykkään, että olisi kiva välillä lukea kuulumisistasi!

Tätä blogia muiden muassa seuranneena mieleeni erityisesti jäivät rohkea ratkaisusi "lähteä toisen naisen matkaan" ja ilmeisen suuri ja mullistava rakkautesi Katjaa kohtaan <3 Se välittyi jutuistasi niin selvästi!!

Hyvää kesää sinulle ja perheellesi!

t. anonyymi-aino