maanantai 3. elokuuta 2009

Asia esitetty :)

Kun hain tänään lapsia ryhmiksestä (he olivat muuten koko päivän ainoat lapset, ja sekään ei käy mun omalletunnolle kyllä yhtään), sainpahan pestyä melkein 20kg pyykkiä ja nukuttua päikkärit koska tää flunssa vetää voimia. Hakiessa kysyin aamupäiväulkoilusta ja hoitaja sanoi että kun koko porukka on paikalla (lapset siis) he alkavat ulkoilemaan yläpihalla.
En alkanut kyselemään mikseivät sitä tehneet moneen kuukauteen ennen kesälomaa, ajattelin vain että hyvä näin. Monet arvelivat jos ryhmiksessä olisi erityislapsia mutta ei siellä ole, ja musta tuntuu että meidän lapset on villimmästä päästä, Jonekin tosin kuulema ihan kiltti hoidossa =) Hyvä näin, onneksi otin asian esille!
Sainpahan tänään myös kehua toisen ryhmiksen hoitajaa, sanoin että miten ihanaa on kun he liikkuvat lasten kanssa luonnossa ja ulkona ja puistoissa paljon.

Kirjoitan vielä tähänkin vastineeksi yhdelle anonyymille joka kirjoitti että hoitajien normaalityöaika on tosiaankin siihen 15.30 saakka, en sitä miettinytkään lähinnä, vaan sitä että luulin ettei 8 lapsen kanssa saisi jäädä yksi hoitaja, tosin en epäile pärjäämistä yhtään, mutta eniten mietityttää se kun joka kerta (kertoja kuitenkin 20-30) kun hain Jonen 14-14.30 niin paikalla oli vain yksi hoitaja, ja olen sitä ihmetellyt, meillä ainakin jos meni töihin 7.30 niin ei 14 mennessä ollut työpäivä vielä ohi ellei ollut lyhennyksiä, mutta ei se nyt mikään huolenaiheeni ole, toteamus vain.

Olen myös muuten päiväkotien kannattaja enemmän, mutta tuo meidän päiväkotihan oli aikas huono, koska silleä vaihtui henkilökunta ihan kuukausittain ja siellä oli tosiaan kriisipalavereja yms joten hain vaihtoa, tosin sinne tuli kyllä mainio lastentarhanopettaja Mira joka esim sai Jossunkin leikkimään, sitoutumaan leikkiin ja viemään sitä eteenpäin, koska siellä hoidossa oltiin totuttu vain riehumaan eikä leikkimään, Jossusta se oli tosi kivaa.

Huomenna lähdenkin Vihtiin ompelemaan Essin luokse, katsotaan saadaanko mitään aikaiseksi vai meneekö vain kahvitteluksi! Jade jää kotiin vielä kaiken lisäksi joten mamma saa vähän rauhaa (ihanaa!) ja Jeremias ja Juliannakin jäivät tänään mummolle kun mummo oli ollut Savonlinnassa oopperajuhlilla (töissä) melkein kuukauden.

TUUSIS

ps.En saanut ladattua minkäänlaisia kuvia, meidän Iskä "korjasi" jotenkin omaa konettaa, ja kappas! nyt pottuilee bloggerit todella paljon, sanoo koko ajan ettei sivua voi näyttää ja aikakatkaisu yms, kiitos V****** Isi... ;)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

pakko kommentoida tohon ryhmis asiaan sillä ite olen töissä ryhmiksessä (Juliannan vanha ryhmis) :)
Mutta meillä tosiaan lapsia saa olla yhtä aikuista kohden 4 ja siitä ei saa joustaa ees tilapäisesti! Eli jos lapsia on 8 paikalla niin silloin ei voi lähteä kotiin vaikka olisi tullut seitsemään vaan on odotettava kunnes lapsia paikalla maks.4. Ylitöitä meillä kertyy mutta vapaapäivinä ne saa sitten takaisin.

anrinko kirjoitti...

Hieno homma että asia selvisi!!!
Ja tuo sun huominen kuulostaa tosi IHANALTA!!!!
Mä tiedän tuon tunteen kun mies "korjailee" konetta ja sit kaikki mun systeemit mättää sen jälkeen. =( Tuttua, tuttua!

Anonyymi kirjoitti...

Mä jatkan kyllä vänkäämistä, mutta sulla ei voi olla oiekasti tietoa ryhmän lasten mahdollisista diagnooseista. kuten varmaan itsekin tiedät erityislapsia ei ole vain ne ryhmän vilkkaat. On paljon karkaavaisuuteen taipuvaisia autisteja ym. jotka ei kyllä näy ulospäin. Omassa ryhmässä on poika joka on kuin herran enkeli, mutta noin kerran viikossa aivan äkkiarvaamatta tulistuu jostain ja potkii tielleen osuvan. Hän siis vaatii jatkuvaa silmälläpitoa ja vieressä kulkemista.

En kyllä itsekään lto:na ymmärrä ryhmiksiä, mutta niin kuin kaikkien työpaikalla ulkopuolisen on niin helppo kertoa kuinka asiat pitäisi tehdä. Näyttäähän se sitä että terveyskeskuksissakin hoitajat vain istuvat aj juoruavat jne.