tiistai 25. elokuuta 2009

Viime aikojen kirppisostoksia ja unohtuneita bloggauksia






Mun on ollut usein tarkoitus blogata jostakin, ja se jää ja jää ja todellakin sitten jää kokonaan bloggaamatta. Kuten juuri tänään kun kerroin Mimon äidille eli kaimalleni että palautan nyt heiltä lainatut Vansit, ne on vieläkin liian isot, ja putoaa jalasta ja pelkään hävittäväni ne, ja kohta on syksy ja talvi eikä vanseilla pärjää. Jadellahan on siis H&M:n "kenkiä" eli söpöstelytossuja ja niistä sopiva koko on 2-4kk !!! Jadeline on 9,5kk. Ja kyllä, ei vain yhdestä kengästä vaan kaikista, esim meillä on toisten tyttöjen jäljiltä niitä n.16 koon söpöstelytossuja ja liian isoja, ei voi pitää, putoaa jalasta. Kokeilin hyllyssä olevia 18 ja 19 koon kenkien pohjallisia Jadelle huvikseni ja totesin että onneksi neiti ei lähde todellakaan vielä kävelemään, joutuisin metsästää jotkut 15 koon kengät muuten! Tässä kuitenkin "kuvanäyte" neidistä viime vkolla kenkineen.

yrmeät sammakot body on Me&i ja 62/68cm menee vielä hyvin kestovaipankin kanssa.



Sitten kirppisostoksiin: Viime vkonloppuna siis kirppistelin vain Valtterissa lauantai aamuna pikaisesti kun oltiin hotellissa yötä ja sinne piti ehtiä vielä takas aamupalalle ;) Olin todella tyytyväinen että menin!!!


Marks&Spencerin UUSI n.70cm ruskeatoppatakki missä vaal.pun vuori, resorit ja hupussa ihana cenille vuori yms yms.... 5€! ja sitten ihanat vuorelliset ruutuhousut toisesta pöydästä 2€.

Jadellahan on nyt sitten Jossun ikivanha Lennen puputoppahaalari (muistatko bellus...) Juliannallakin on ollut samanlainen aiemmin, käytettynä Jossullekkin ostettu ja siis jo ties monennella joten eihän sitä voi yksinään pitää ainoana toppiksena, heh ;) se on muuten 68cm, ja -J- sen jo pölli meiltä myytäviin kamoihin kunnes sovittelin sitä ja se on vielä Jadelle reiluhko, kun pätkä oli 9kk sairaalatarkastuksessa 66,5cm ja 7980g ! Asiaan takaisin siis; ostin myös tämän ihanan Lindexin 68cm toppiksen lisäksi, se ei ehkä mene koko talvea, mutta onhan mulla Jonen vanha turkoosi-ruskea 74cm reimatec ja saahan niitä aina alesta lisää, vielä haluaisin ehkä jonkun... tiedän, haluaisin, en tarvitse ;)
tuo Lindexin toppis sekä alla olevat, punainen 68cm reimatec haalari, esprit farkut, ja mekkosetti ensi kesäksi Jadelle tossujen kera olivat yhteensä huimat 20€ !
Vielä yhdestä pöydästä löysin Juliannalle tunikan 1€, kuviolliset sammarifarkut 2€ ja toiset sammarit 1€.
Sunnuntaina kävinkin sitten pikaisesti Valtterissa ja hietsussa kunnolla, tässä myös Akselin ja muiden kirppareiden saavutuksia enkä edes muista enää minä päivinä kävin!

Adidas pun 2os fleecepuku 2,50€, Julille raitapaita 30snt, H&M:n vpun fleecetakki Julille 30snt, Me&I volvopaita 2€,marimekko sukkiksia 1,50€, Benetton farkut 1€, minitec töppöset 2€, Me&I froteinen pilvitunika 5€...
Sitten "päivän" vaatekuvia satsina...


Zaran ihana limenvihreä neuletunika joskus kirpparilta ostettu ja siihen muutaman vkon takaiset hietsu löydöt PRADAN sukkikset sopii hyvin! (mulla on se pradan velourtunikakin noiden kaa mut se on vielä isompi ja ei niin kiva)



Jadella on Jossulle ostettu vuoden 2006 kesänä Sellon Orchestra liikkeestä silloin ihana tuollainen kesäsetti, ihanaa kevyttä materiaalia, silloin disney oli in, nyt sitä sidetään vain vähän, ja tuossa kyllä menee tosi hyvin vielä :) Jadella setti on käytössä nyt vielä 9kuisena hyvin...
Piti muuten etsiä kuva jossa Josefinalla (nyt 3,5v) on tuo sama setti uutena päällään! Ollaan silloin Essillä yötä kun asusteltiin sillon vielä Savonlinnassa. Itsekkin voisin hetkeksi erehtyä kuvan olevan Jadesta =D (Josefina siis tässä vuonna 2006 kesällä ollessaan n5kuinen)


Jadella uusi Me&I singoalla tunikana (74/80cm) ja Lindexin pinkit velourit

Tässä vielä kun oli hyvät leikit kun äiti hinnoitteli kamaa akseliin kirpparille (huom kaikki, Mankkaan akselissa pöytä numero 3 tämän viikon eli 24-29.8 !)
bamse body ja jotkut lilat sukkikset kotiasuna.

Isin syliin oli hyvä nukahtaa, Isi kun heräsi 15 maissa omilta "yö" uniltaan (koska on töissä 22-06) niin Jadella oli hyvä nukahtaa Iskän syliin.
Näin unikuvin voinkin toivottaa HYVÄÄ YÖTÄ !

TUUSIS

ps.Joko olisi kohta aika paljastaa meidän eteisen kenkämäärä? Yllätti mut itsekkin! Jos et ole vielä osallistunut niin pari aiempaa bloggausta takaperin, palkintona pelkässä heips arvonnassa oma 15€ lahjakorttinsa ja kenkien lukumäärä arvonnassa toinen 15€ lahjakortti.

10 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Suloisia kuvia Jadesta. Taitaa olla aikamoinen hymytyttö?

Mä kyllä olen ihan kateellinen teille pääkaupunkiseudulla asuville noista kirppareista. Lahden kirppareilla on joko sikahinnat tai sitten kaatopaikalle kelpaavaa myynnissä. Vai johtuuko vaan siitä, että etsin vaatteita pojille.

milla kirjoitti...

Noi me&i on ihmeen pitkäikäisiä meillä pistettiin vasta nyt 62/68cm vaatteet pois kun muuten pidetään (74)80cm

Mia kirjoitti...

Voi mitä kuvia Jadesta! <3
Taas niin hyviä löytöjäkin. Yritän selvitellä sitä teille tuloa, ilmottelen/soittelen pian. ;)

Pieni Lintu kirjoitti...

No onpas siro jalka neidillä!!! :D Muistaakseni meillä esikoisella oli 19 nron ne H&Mn "kengät" kun oli 9kk ikäsenä yksissä juhlissa..ja kuopuksella oli vähä isompi jalka ku ne ei mahtunu enää 9kk ikäsenä. :D Isojalkasia meidän pojat...muuten ovat kuitenki aika lyhyitä.

Vauhtivekaroiden äiti kirjoitti...

Tosi coolin näköinen Jade noissa yläkuvissa, hattu päässä ja kengät jalassa :)

anrinko kirjoitti...

Teidän neiti on kyllä niin ihanan pieni pirpana! Ja tuo jalka...oih. =) Hyvä ettei lähde parin viikon päästä kävelemään! Alle 17 koon kenkiä taitaa olla mahdotonta löytää Suomesta...

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten suloinen. Tulee tai on jo vauvakuume. Ihana tuttisuu:)

pikkupikkuriikki kirjoitti...

Ihanan pyöreä poskinen ja hyväntuulisen näkönen Jade...tulee ihan itsekkin hyvälle mielelle...Meillä tyttö on myös hyvin pieni jalkanen, muutaman viikon päästä 2v ja jalan koko 20, onkin kyllä pikkukeskonen(niinku varmaan muistat)ensimmäiset kengät oli sairaalantukikengät vuosi sitten, kokoa 15(pienempiä ei valmisteta) ja nekin isonisot. Kun silloin kysyit niistä vaatteista voiko ostaa..ni voi..meillä niiiin paljon ettei ehi käyttää ja innostus tehdä senkun lisääntyy.. Käy kattomassa siel blogis jos kiinnostaa...

bellus kirjoitti...

Todellakin muistan sen pupuhaalarin :D Mähän ostin teiltä silloin 62 cm ja uuden 74 cm meidän neidille ja oli ihan meidän lempparit ;)

Ja todella hyviä kirppislöytöjä olet tehnyt ja vielä ihanempia kuvia lapsista <3

Sopisko tulla yökyläilemään tässä lähiaikoina? :)

S kirjoitti...

Ihanat noi Zara neuletunika ja Pradan sukkikset!!!!!