torstai 21. toukokuuta 2009

What a day, what a mighty day!

Jadeline menossa mukana =)


Ei ihan laulun sanoin...

Meidän päivä alkoi hitaasti tosiaan kun Jade nukkui aamulla yli 10 ja mä ompelin ja pihallakin kävästiin vasta päiväruuan jälkeen, mutta sitten lähdettiinkin, yhtäkkiä päätin että nyt lähdetään ajelemaan, katsotaan sitten mihin se ratti kääntyy matkalla. Jerekin muistettiin huutaa piharynsyissä mukaan joten turha katsella ihan tarkkaa Jeren vaatetusta, mikään ei sovi yhteen... ;)

Kun lähdettiin ajamaan, tuli mieleen että mennään katsomaan laivoja, Jossukin tykkää kun muistaa vielä viime kesältä "meidän laivan" eli valko-punaisen Viking Linen, mutta kun ajettiin Hietsun ohi, oli piha täynnä palo-autoja ja mentiinkin ensin sinne.

Yleisövillitystä siellä ei ollut mutta nähtiin erilaisia palo-autoja ja varsinkin tällainen vanha, joka vielä lähti liikkeelle työntäen vain enää, näin sitä siis vanhaan aikaan =) Mukana meillä siis oli Jeremias, Josefina, Jadeline ja entisen naapuruston tai kuten mä sanon "meiän tytöt" Janette ja Krista, Isi nukkui yöuniaan yövuoron jälkeen.
Mitäs täällä...

Mulle tuttu Hietsun kirppis olikin nyt vallattuna palo-autoille ;)

soppajono(ko?)
näitä riitti... siis palo-autoja ;)
Tämä oli äidinkin mielestä tosi hieno, oikeasti, nostalginen fiilis! Mä en varmaan siis ollut olemassa vielä kyllä tohon aikaan ;)

liikkeelle?

ei enää hevosvoimia mutta miesvoimaa ;)

Palo-autojen jälkeen jatkoimme matkaa ja ajoimme ohi Siljan terminaalin (ajaessa en ottanut kuitenkaan kuvaa :D) ja näimme "parkissa" kuten Jere sanoi "sotalaivan", ja pian siihen tuli toinenkin, näitäkin kahta ihmettä jaksoimme tuijotella yli 15minuuttia, kuten myös Siljan laivaa mitä nyt vähän näkyi ja varsinkin "meidän" laivaa eli viikkaria joka näkyi paremmin, äidin mielestä myös kaupunkikuva oli kaunis.
Jere ihmetteli miten se sotalaiva voi olla niin siisti, ei ole kuhmuja eikä jälkiä, totesin ettei se Suomi ole tainnut olla nyt kenenkään kanssa sodassa hetkeen...

Ilman kuhmun kuhmua, -mihin sitten sotalaivaa tarvitaan, jos se ei sodi? ööö, äiti vastaa viisasti että harjoittelemiseen, armeijaan, kait. (hitto että 8v kysymykset voi olla vaikeita näin 26v äidille...tai sitten äiskä on vaan liian tyhmä :D)

tässä saapuu vielä toinen, wau.
ihme kun eivät ottaneet meitä kyytiin ;) viittä lasta ja kotiäitiä mukaansa!


viikkari näyttää houkuttelevalta, teki mieli jo ruotsiin tänään (lähtö olisi joskus heinäkuussa)

Jere ja Jossu...


Uzbezkin katetdraalin (kirjoitinko oikein?) ohikin ajettiin ja päätin että toiste voitaisiin mennä katsomaan se sisältä, mä olen käynyt siellä viimeksi ala-asteella! (vai oliko se ylä-asteella...), Jossu halusi nähdä meidän laivan eli viikkarin lähempää ja mentiin Skattalle, siellä oli viikkari ja sen takana vielä albatros, en ole ikinä kuullut (en tosin perehtynytkään) minkä laiva ja mitä reittiä kulkee, sieltä meille innokkaasti vilkuteltiin ja tässä kuva äidistäkin! Kyllä, sama rakas hupparini edelleen ;)

tuonne sisälle ensi kerralla!

viikkari
albatros

äiskä ja Jossu


Siitä jatkettiin vielä eteenpäin ja jäänmurtajia kohti kävellessä vilahti poliisivenekkin! Ja yksi ihana joutsen oli siellä myös, maisemat taas kauniit, Urho ja Otso jäänmurtajat nähtii mattopesulaiturilta todella läheltä ja se oli hienoa varsinkin Jeren mielestä joka muisto että iso-ukki eli mun Faija on ollut siellä aikoinaan töissäkin. Rantatietä pitkin kävellessä se joutsen näyttäytyi oikein kunnolla ja saatiin ihania kuvia ja videokuvaa, harmi ettei mulla tosin ole parempaa kameraa !

poliisivene bongattu

maisemaa

vihdoin ne jäänmurtajat! Tässä Urho.

ja Otso.
mattolaiturilta oli hyvä näkymä :) ja kunnon laiva keinunta fiilis kun oli aaltojakin.


rantatietä..
samat lapset mutta pakko oli tämäkin laittaa (Krista ei suostunut kuviin, ja Jade nukkui melkein koko ajan)


Tosiaan, meidän lapset ainakin nauttivat todella paljon kaikessa yksinkertaisuudessa siitä kahdesta tunnista mitkä meni palo-autojen ja laivojen katsomisien parissa, vaikka ne monelle täällä pk-seudulla on jo tavallisia katukuvia. Aina ei tartte olla lintsitä ja hoploppii... MUTTA vaikka tässäkin oli tarpeeksi... suunnattiin tänne....

Mihin olen kääntymässä? (tai jos en käänny, törmätään lehmiin!) Ollaankohan me enää edes Hesassa kun lehmätkin käveleepi jo vastaan.
joko arvaat kenen päällä Jossu istuu?
tai Jade? joo, pupun... mutta missä pupu sijaitsee?

Noh, Hakaniemen hallin LEIKKILUOLAAN me sitten kuitenkin mentiin, Mimon äiteen bloggauksesta aiemmin olin saanut hieman huonomman kuvan paikasta mutta ilokseni se olikin kiva, ei liian kuuma (hoplop espoossa on ainakin ollut istuvalle äidillekkin liian kuuma) ja viihdyin minäkin hyvin sen reilu 2h siellä lasten riehuessa, paikassa ei ollut pelkkiä pomppuja vaan myös pelejä ja trampoliineja, yms, ei vaikuta kovin viihdyttävältä paikalta ensisilmäyksellä mutta meidän muksuille riittää yleensä hoplopissa tunti ja täällä yli kahden tunnin jälkeen tuli kaikilta viideltä narinaa kotiinlähdöstä, meillä siis kuitenkin oli leikkimässä 3,5v, 8v, ja 11v & 12vuotias joten voin vaan suositella kyllä! Tarkempia kuvia löytyy tosiaan Hannan leikkiluola bloggauksesta mutta tässä action kuvia =)

pitäiskö takapihalle hankkia oma tramppa...

ei vielä kotiin! (luulisi 2h 18min riittävän??)

Tämän jälkeen koukattiin Janne kotoa ja käytiin tutussa Nihtisillan abc:llä syömässä, täälläkin on mulle sanottu että eihän sieltä saa kun makkaraperunoita mutta meillä kolme söi pizzaa, minä ja Jossu noutopöydästä kanaa&riisiä ja kalaa&perumuussia (Jossun valinta) ja Iskä hawainleikkeen, mielestäni ei nyt mikään huono menu, varsinkin kun saa henkilökunta alet sekä bonukset ja nuo maksoivat alle kolmekymppiä.

Arvaas mitä äiti teki kotiintullessa 19 aikaan? MENI PÄIVÄUNILLE. Joo, heräsin vaille ysi... no jaksoinpa sen voimalla blogata ;)

Tuusis

1 kommentti:

Mia kirjoitti...

Mukavia touhuja, oispa päässy tää poikajoukkoineen mukaan. Olis vaan pitäny olla pikkubussi! ;D

Tälläsiä kaikkee me siis ollaan täällä vailla, etenkin nuo leikkipaita riepoo kun ei ole.. :/