torstai 24. syyskuuta 2009

Sisustusta!

(kuvassa myyntiin laitettu Jaden rojujen kerääjä... Ikean diktad lipasto / hoitopöytä) kuva surkea koska kännykällä otettu..


Olen poitkään ajattelutasolla päättänyt muuttaa sisustusta ja kun tämä olohuone on todella hankala (yksi "täysi" seinä, ja kolme aukkoa) muodoltaan niin päädyin jo kauan aikaa sitten että olohuone on toiselta puoliskoltaan noin juuri hyvä mutta tää loppuosa ei, ostin jo yhden pienen Ikean EXPEDIT sarjan 8 lokeroisen ruskean osan ja se joko tulee tohon hoitopöydän paikalle (listasin sen jopa minuutti sitten huutikseen, jee, sain aikaiseksi!) tai siihen tulee malm lipasto mitä meillä jo onkin. Ja sitten tulee se 16 lokeroinen iso expedit yhdelle seinälle... siihen ne turkoosit (jo hankinut, saan ne -J-:ltä kun ostin sille vaal.pun tilalle!) lokerot... sitten tätä tavaramäärää saa PIILOON noihin ja on aika suht yhtenäistä, koska nythän meillä on hoitopöytä eri sävyä, ja vanhan olkkarin hyllyn osia täällä ja ne on sellaisia rojunkerääjiä. Sitten voisin jopa väittää että silloin olisin tyytyväinen olkkariin; kunhan se olisi siistikin!

Lastenhuoneeseen ostan ehkä valkoisen expeditin 8 lokeroisen tai jätän sen ruskean sinne jos en sitä alakertaan tarvitse vielä. Tähän leikkihuoneeseen haluaisin sohvan, mutta toisaalta tää on niin sekava tietokone ja ompelupöytineen... vähemmän leluja olisi IN! Ehkä panostan tähän sitten kun tämä on joskus meidän makuuhuoneena (tai pienten muksujen, en oo päättänyt).

Olohuone ja keittiö (sieltä puuttuu vielä uudet tuolit, myyn nimittäin tripptrappin ehkä pois ja pidän vaan syöttiksen Jadella enää...) olisi mulle kiva saada siistimmäksi koska niissä me ollaan 90% meidän ajasta ja sen osan vieraat yleensä näkee, eteiseen ois kiva saada puinen naulakko vielä ylös kuten kenkäteline on mutta ehken sitä saa aikaiseksi... ja se siisteys... ehkä se vielä JOSKUS pysyy....

Nojaa, suunnitelmista ei ole mitään kuvia eikä mistään koska en tiedä missä kamera juuri nyt on mutta laittelen niitä kunhan sen löydän.

Kirppiksellä on mennyt hyvin kamaa, vein tänäänkin lisää! 400e tasan oli tullut tänään 15 aikaan eli 2,5päivän aikana.

TUUSIS

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä kuullostaa suunnitelmat! :)

Aika kivasti muuten mennyt tuota tavaraa kirppiksellä!

- Viola

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm, nyt on pakko kysyä, miksi sulla on Minityyli-blogi tuolla 'oma blogiluettelossa'?! Eikös täällä sanattoman sopimuksen mukaan boikotoida kyseistä blogia!

lastenvaatefriikki Tuusis kirjoitti...

anonyymi: sitten kun kehtaat kysyä sitä kirjautuneena, niin voin vastata :)

Anonyymi kirjoitti...

Noh, kunhan ihmettelin :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mitä? Miksi Minityyli-blogia boikotoidaan? Minusta se on tosi kiva ja asiallinen :)

t. Suvi

Anonyymi kirjoitti...

Ettei tule huutonetistä ostajilta sanomista, niin jos listasit hoitopöydän diktad nimellä, korjaa pian ;) Narvik on tuon hoitpöydän oikea nimi, eli on Narvik sarjaa jota myytiin ennen diktad sarjan tulemista Ikeassa joskus -90 luvun lopussa ja 2000 luvun alussa.
Jatka vaan sivujesi pitämistä ja tuota ihanaa asennetta kommentteja kohtaan -mitäpä kellekään muulle kuuluu meidän tekemiset - :)

lastenvaatefriikki Tuusis kirjoitti...

anonym: ostin sen käytettynä niin en tiennyt että se vois olla 90luvulta, sillon mulle sanottiin et se ostettiin uutena olikos 2002 syntyneelle lapselle, ja mä ostin sen Jossulle muistaakseni 2006... mut lisäsin sen ja taidan laskea hintaa koska itsekkin tajusin kovat kulutuksen jäljet vasta kun kuvasin =) Kiitos infosta!

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin ihmettelin, että miksi ihmeessä Minityyli on blogilistallasi. Ja minne listalta on hävinnyt Mimo? Onko teidän kaveruuteen tullut breikki?